söndag 10 november 2013

Ensimmäinen viikonloppu



Näkymiä aamupäiväkävelyltä



Torstaina matka oli pitkä. Bussi oli vähän myöhässä, joten bussissa istumista tuli 15 tuntia ja King Williams Townista matkaa oli vielä 120 km. Perillä Hogsbackissa olin vihdoin puoli 12 aikaan yöllä. Linzi ja Cameron haki mut autolla King Williams Townista ja kertoili matkalla kaikennäköistä mielenkiintoista. Linzi kysy mm. että ”tykkäätkö lapsista? Hyvä, sillä nyt sulla on kaks.” Matkalla selvis myös että Hogsback sijaitsee vuoren rinteellä, niin korkealla, että siellä on aluksi vaikeaa hengittää.

Meidän talo
Perillä todella huomasin että ilma oli ohuempaa, mutta yön ja päivän aikana siihen tottu jo niin, etten enää iltapäivällä huomannut mitään. Ne kaksi lasta on Kayla(2v.) ja Amir(4v.), suloisia kaksikielisiä tapauksia. Kayla ei ihan hokaa, että mulle pitää puhua englantia vaan höpöttää koko ajan afrikaania ja hymyilee. Amir taas tajuaa tilanteen ja käyttää sitä hyväkseen; jos kiellän tekemästä jotakin, mitä Amir on kysynyt englanniksi, niin sama kysymys tulee uudelleen afrikaaniksi. Lasten lisäksi talossa asuu Linzi, Cameron ja Ax, sekä lapinkultakoira(puoliksi husky ja puoliksi noutaja) Gedat.

Mun huone
Amir, Kayla ja Cameron
   Kolmena ensimmäisenä päivänä en oo saanu tehä mitään harjotteluun liittyvää, enkä oikeastaan mitään muutakaan. Kaikki, jotka on tullu tänne ensimmäistä kertaa, on kuulemma tullut kipeäksi ja siksi mun tehtävänä on ollut vaan levätä ja totuttaa kroppa ilmastoon ja ilmaan. Ja hyvin on sujunut; vähän nokka vuotaa, mutta sekin johtuu varmasti vaan siitepölystä. Sää on ollut aurinkoinen ja lämmin. En tiedä onko täällä lämpömittaria, mutta sellasta 20-30 asteen lämpöä on päivisin ollut. Tosin siihen ei kuulemma pidä tuudittautua, koska sää vaihtuu äkkiä ja yhtenä päivänä voi kokea kaikki vuodenajat, helmikuu on ainut kuukausi, jolloin täällä ei ole koskaan satanut lunta. Ja iltasin ja öisin on viileetä





Naapurin hevoset tuli kylään
Etsi kuvasta apina







Inga kommentarer:

Skicka en kommentar